Sairaudet

 

Sairaudet ja muut terveydelliset ongelmat

 Tällä sivulla olevat sairauksien kuvaukset ja hoito-ohjeet on tarkoitettu vain sairauksien havaitsemisvalmiuksien lisäämiseksi ja tiedottamiseksi siitä, mitä luultavasti hoidossa on odotettavissa. Aina kun epäilet liskosi olevan sairas, ota yhteyttä matelijat tuntevaan eläinlääkäriin! 

 


Haavat

Pienet haavat voi hoitaa kotikonstein. Heti havaittuasi haavan tai nirhauman, puhdista se Betadine-haavanpuhdistusaineella, joka on laimennettu vedellä niin, että se on vahvan teen väristä. Toimi muilta osin pakkauksessa olevien ohjeiden mukaan. Haavan paranemisen ajaksi voi olla tarpeellista siirtää lisko paperialustalle, joka vaihdetaan päivittäin. Näin estät helposti ylimääräisten pöpöjen pääsyn haavaan. Jos haava vuotaa selvästi verta tai se osoittaa pienimpiäkin tulehduksen oireita, ota yhteys välittömästi eläinlääkäriin. 


Tärinä

Tärinä voi johtua ainakin kolmesta syystä. Joskus parta-agamat saattavat oleilla melkoisen kummallisissa asennoissa, jolloin ne pitkän ajan tässä asennossa oltuaan saattavat ruveta tärisemään. Siis jos kerran satut näkemään liskosi tärisemässä ja se on kummallisessa asennossa, ei vielä ole välttämättä syytä huolestua. Jos tärinä rupeaa toistumaan, ota yhteys eläinlääkäriin.

    

Toinen syy tärinään saattaa olla ylensyöminen. Jos parta-agama syö kerralla hirvittävän määrän ruokaa, se saattaa muutaman tunnin sisällä syömisestä ruveta tärisemään. Tällöin voi olla hyvä kylvettää liskoa lämpimässä vedessä puolisen tuntia. Syytä siihen, miksi kylvettäminen useasti helpottaa liskon oloa ei tiedetä, mutta ilmeisesti veden kantavuudella on jotain tekemistä asian kanssa (vedessä ollessaan liskon vartalo kevenee). Kylpy usein innostaa liskoa myös kakkaamaan, mikä omalta osaltaan vähentää myös painetta. 

 

Kolmas syy tärinään voi olla MBD.


Oksentaminen 

Oksentaminen voi johtua liiasta ahmimisesta. Myös runsas loismäärä tai suolistotulehdukset saattavat aiheuttaa oksentelua. Yhdestä oksennuskerrasta ei välttämättä tarvitse vielä huolestua, mutta toisella kerralla on syyt ottaa yhteys jo eläinlääkäriin. Oksentamisen jälkeen on parempi olla antamatta liskolle ruokaa samana päivänä, ja seuraavanakin päivänä vain vähän, esim. yksi mato tai sirkka (aikuiselle). Voit yrittää myös juottaa liskoa.


Ripuli

Ripulille voi olla useita syitä, mm. sisäloiset. Jos ripuli jatkuu useampia päiviä, on syytä toimittaa ulostenäyte viimeistään tällöin tutkittavaksi eläinlääkäriin tai EELAan. Tutkimus maksanee n. 23 euroa paikasta riippuen. Toisaalta löysät ulosteet voivat johtua myös paljon nestettä sisältävästä ruuasta tai runsaasta juomisesta, onhan suuren nestemäärän poistuttava elimistöstä jotenkin. Ripuli voi myös liittyä liian alhaisiin lämpötiloihin 

 

Ripulin voi aiheuttaa myös nk. steriilin suolen syndrooma, jossa suoliston oma bakteerikanta on tuhoutunut. Kotikonstina voi steriiliä suolta yrittää parantaa antamalla liskolle maitohappobakteereita esimerkiksi avaamalla maitohappobakteeritabletin ja antamalla jauhon esim. salaatin tai hyönteisten päällä. Tämän tempun tarkoituksena on siis palauttaa suoliston oma bakteerikanta normaalille tasolle. Erityisen tärkeää on palauttaa suoliston bakteerikanta normaaliksi antibioottikuurin jälkeen, sillä antibiootit tuhoavat myös suoliston ns. hyviä bakteereita. Maitohappobakteereja huomattavasti tehokkaampi keino on syöttää liskolle terveen ja loisvapaan parta-agaman ulostetta

 

Jos ongelmat eivät parissa päivässä parane, ota yhteys eläinlääkäriin. Pitkittyessään ripuli aiheuttaa helposti nestehukkaa, eläin saattaa myös laihtua tai se ei kasva normaalia tahtia. Toisaalta etenkin poikasilla tuntuu esiintyvän löysiä ulosteita ilman varsinaista syytä tai seurauksia, mutta varmempaa on antaa eläinlääkärisi tehdä päätös ripulin "normaaliudesta".


Apaattisuus

Joskus parta-agamilla on päiviä, jolloin ne eivät vaivaudu nousemaan ylös lainkaan. Etenkin syksyllä talvilevon lähestyessä tällainen käytös on tyypillistä parta-agamille.  Pidempään apaattisuuteen voivat syinä olla mm. loiset,nestehukka tai hengitystietulehdus. Jos apaattisuus jatkuu useampia päivä, konsultoi eläinlääkäriä. Terraarion valon lisäämisestä ja uv-putken vaihtamisesta saattaa olla apua.


Syömättömyys

Parta-agamille on tyypillistä, että ne jättävät ruuan väliin silloin tällöin, tai saattavat paastota muutaman päivän ilman näkyvämpää syytä. Jos ruokahaluttomuus jatkuu kuitenkin pitkään, voi syynä olla oikeastaan mikä tahansa alla mainituista sairauksista. Myös nahanluonti ja muninnan läheneminen saattavat aiheuttaa tilapäistä syömättömyyttä.


Nahanluontiongelmat  

Klikkaa tästä


Tummat silmänaluset

 Parta-agamien sairastuessa vakavasti ensimmäisiä oireita saattavat olla selvästi tummat alueet silmien alla (älä sotke tätä kuitenkaan normaaliin tummahkoon "luomiväriin", jota partiksilla silmien ympärillä on). Syitä voi olla useita, mutta usein kyse on jostakin vakavammasta, joskin parannettavissa olevasta häiriöstä. Ota siis välittömästi yhteyttä eläinlääkäriisi silmien alusten tummuessa.


Sisään painuneet silmät

Sisään painuneet silmät ovat usein merkki vakavasta nestehukasta, mutta kyse saattaa olla myös jostain muusta. Aloita nestehukan hoito välittömästi ja ota yhteys myös eläinlääkäriin.


Ummetus

Etenkin liian vähän liikuntaa saavat parta-agamat ovat taipuvaisia ummetukselle. Parta-agamat ulostavat poikasina jopa useamman kerran päivässä ja iän myötä ne harventavat kakkaamistahtiaan joskus jopa äkkinäisesti. Aikuiset ovat jo melkoisen epäsäännöllisiä näissä asioissa. 

 

Pelkkä ulosteiden puuttuminen ei ole vielä merkki ummetuksesta. Ennemminkin partisten ummetuksen määritelmäksi sopii se, että lisko yrittää kakata mutta mitään ei tule ulos. Toki järjen käyttö on aina sallittua ulostamisväliä arvioitaessa. Aikuisen kohdalla kuitenkin parin viikon väli ei ole vielä välttämättä epänormaalia, tosin tämä riippuu myös ruokamäärästä - lienee ilmiselvää, että jos mitään ei laiteta liskoon sisään, siitä ei tule mitään uloskaan...

 

Ummetukseen, tai ainakin ulostamattomuuteen auttaa usein liikunta. Siispä liskon ottaminen pois terraariostaan juoksentelemaan pitkin asuntoa joksikin aikaa saattaa auttaa, tosin suosittelen mattojen suojaamista etukäteen... Nim: "Mattoja muutamaan otteeseen kuurannut" : ) 

 

Uskomattoman tehokas kotikonsti ummetuksen hoitoon on kylvettäminen. Ummetustilanteissa kylvetä partistasi kerran pari päivässä muutama päivä peräkkäin, ja jos vieläkään ei kakkaa kuulu, ota yhteys eläinlääkäriin (ks.suolistotukos). Käytännössä jos lisko on epäsäännöllinen kakkaaja, on viikottaisen kylvyn ottaminen rutiiniksi suositeltavaa.


Maha viistää maata/jalat eivät kanna

Varmaankin yleisin syy tähän parta-agaman omituiseen kävelytyyliin on nahanluonti. Toisin kuin esim. useat gekot, parta-agamat eivät irroittele nahkaansa leuoillaan, vaan hinkkaavat itseään jotakin vasten. Niinpä kun lähtövuorossa on vatsan nahka, saattavat liskot raahata itseään edes takas terraariota nousematta jaloilleen lainkaan. Tarkista siis ensin, onko liskosi luomassa nahkaansa jostakin vatsan seudulta. Toinen ilmiselvä syy on toki pitkälle edennyt MBD, loukkaantuminen ja/tai vakava aliravitsemus, jolloin lisko ei enää pysty kohottautumaan jaloillensa. Ota tällöin yhteys eläinlääkäriin välittömästi.


Vaappuva kävely 

Vaappuva tai horjuva kävely sekä epämääräinen sekavuus (englanninkielinen sana "disorientation" kuvannee tilaa parhaiten) saattavat olla merkkejä orastavasta MBD:stä. Toinen aina silloin tällöin vastaan tuleva ongelma on perimän (ja sisäsiittoisuuden) aiheuttamat hermoston ja lihaksiston toimintahäiriöt. Älä panikoidu, nämä häiriöt ovat melkoisen harvinaisia ja suurin osa niistä karsiutuu luonnollisesti ennen kahden kuukauden ikää. Jotkut oireet tulevat ilmi kuitenkin vasta aikuisilla. Jos liskosi sattuisi kuitenkin kuulumaan tähän ryhmään, ei tämä välttämättä tarkoita, että se on hengenvaarassa tai edes kärsisi. On kuitenkin varmaan viisasta ottaa jälleen kerran yhteys eläinlääkäriin, sillä aina ei ole helppoa todeta itse, mistä oikein on kyse. Oireiden ollessa vakavampia on lisko syytä eristää muista, vammaiset liskot nimittäin saavat helposti muilta kumppaneiltaan pahoin kyytiä. Sanomattakin on selvää, että tällaista liskoa ei missään nimessä saa päästää jatkamaan sukua.


Sisäloiset

 

KOKKIDIT:  Kokkidit ovat yksisoluisia sisäloisia ja erittäin yleisiä parta-agamilla. Itse asiassa ne ovat niin yleisiä, että useiden  käsityksen mukaan ne on lähes mahdotonta häätää kokonaan pois suolistosta. Niinpä kynnyskysymykseksi nouseekin kokkidien määrä suolistossa, ei niiden pelkkä läsnäolo. Valitettavasti mitään ohjearvoja ei ole kuinka paljon kokkideja voi "terveellä" eläimellä olla, niinpä päätös loishäädöstä on tehtävä sekä oireiden että loismäärän perusteella. Pelkkä kokkidien läsnäolo ilman sairauden oireita ei anna välttämättä aihetta näiden loisten häätämiseen, konsultoi kuitenkin aina varmuudeksi eläinlääkäriäsi.

 

Mikäli kokkidien määrä pääsee nousemaan suolistossa, on yleensä ensimmäisiä ja samalla selvimpiä merkkejä ulosteiden suorastaan pökerryttävä haju. Ulosteet ovat myös löysiä, suomeksi sanoen ripulia. Muita oireita saattavat olla apaattisuus, ruokahalun lasku, painon lasku tai kasvavien eläinten tapauksissa painon samassa pysyminen ja oksentelu. Joskus ulosteissa näkyy myös verta.

 

Mikäli liskosi esittää edellä mainittuja oireita tai ulosteet ovat jatkuvasti löysiä, toimita ulostenäyte asiantuntevalle eläinlääkärille tai EELA:an. Kokkidioosi hoidetaan sulfa-pohjaisella lääkkeellä (lääkemerkki Ditrim) tai metronidatsolilla (lääkemerkki: esim. Trikozol) 

   

Hoidon aikana on lisko eristettävä muista lajitovereista ja muutenkin siirrettävä yksinkertaiseen ja erityisesti helposti siivottavaan ympäristöön, ts. karanteeniterrararioon.. Kokkidit eivät nimittäin tarvitse väli-isäntää kehittyäkseen, joten loisia kuhiseva uloste voi helposti uudelleen tartuttaa joko saman yksilön tai muita samassa terraariossa eläviä. 

 

NEMATODIT:  Nematodit eli pyörömadot, joista parta-agamilla ehkä tunnetuimpina kihomadot ja koukkumadot, ovat myös melkoisen yleisiä loisia, mutta niiden läsnäoloa ei ole samalla tavalla "normaalia" kuin kokkidien. Tästä syystä pyörömadot olisi aina häädettävä, kun niitä liskosta löytyy. Oireisiin kuuluu, samoin kuin kokkidienkin kohdalla, satunnainen oksentelu, painon lasku tai kasvavilla liskoilla sen pysyminen samana. Myös ulosteet saattavat olla harmahtavia. Lääkkeenä yleensä käytetään Axiluria, jonka vaikuttavana aineena on fenbendazoli. Eläin on myös siirrettävä karanteeniterraarioon hoidon ajaksi ja huolehdittava liskon nestetasapainosta.

 

VIELÄ LOISLÄÄKKEISTÄ: On tärkeää huomata, että yllämainittuihin loisiin, nematodeihin ja kokkideihin, tarvitaan häätöä varten eri lääkkeet. Jo pelkästään tästä syystä on ennen loishäätöä syytä analysoida ulostenäyte - ethän voi mitenkään tietää mitä loista olet häätämässä ja yleispätevää lääkettä ei ole käsikaupassa saatavana. Lääkärisi saattaa myös tarjota loishäätöön lääkettä (Ivomec), joka sisältää ivermektiiniä. Tämän lääkkeen erinomaisuutta perusteellaan usein sillä, että sen pitäisi tehota useisiin eri loisiin samalla kertaa. Tämän lääkkeen kuitenkin tiedetään tappaneen useita liskoja, joukossa myös lukuisia parta-agamia ja siksi tämän lääkkeen käyttöä on pyrittävä välttämään. 

 

Syytä parta-agamien yliherkkyyteen ei tällä hetkellä tiedetä. Kuitenkin kilpikonnilla ivermektiini todennäköisesti pääsee veri-aivoesteen lävitse ja siten aiheuttaa neurologisia ongelmia. On myös mahdollista, että ivermektiinin kielteiset vaikutukset perustuvat GABA-välittäjäaineen toimintaan (Bennett, 1996, 146). Nämä syyt saattavat olla myös parta-agamien ivermektiini-yliherkkyyden taustalla. Näistä syistä johtuen Ivomec-hoitoa on pyrittävä välttämään viimeiseen asti, vaikka joskus, esim. keuhkomatojen tai isännän verta imevien ulkoloisten yhteydessä sen käyttö lienee välttämätöntä. 


Nestehukka

Kuiviin olosuhteisiin sopeutuneina parta-agamat juovat yllättävän vähän ja jotkut yksilöt eivät juo lainkaan. Normaalioloissa ei nestehukkaa siis kovinkaan helposti pääse syntymään, sillä usein parta-agamat saavat tarvitsemansa nesteen ravinnostaan, erityisesti vihanneksista. Yleensä nestehukka onkin seurausta jostakin muusta ongelmasta, esimerkiksi ripulista, väärästä ruokavaliosta, syömättömyydestä ja joskus harvoin myös munuaisviasta (Campbell, 1996,254)

     

Nestehukan oireista yleensä ensimmäisenä huomataan flegmaattisuus, ryppyinen olemus ja ruokahalun väheneminen. Vakavammassa tapauksessa silmät saattavat painua pään sisään. Varmin tapa todeta nestehukka on hellästi nipistämällä muodostaa sormien väliin pieni ryppy liskon nahkasta (älä kuitenkaan satuta liskoa). Kun päästät irti, ihon tulisi oieta lähes samoin tein (vertaa vaikka omaan käteesi...). Jos ryppy jää pystyyn, on liskosi tällöin jo hyvän matkaa nestehukan puolella. Tätä kannattaa kokeilla säännöllisesti terveilläkin liskoilla vertailukohdan saamiseksi.

    

Aloita hoito tarkistamalla terraarion olosuhteet ja varmista että lämmöt ovat oikeat. Erityisen tärkeää on varmistua siitä, että terraariosta löytyy myös riittävän viileä paikka.  Jos lisko on kärsinyt ripulista, toimita ulostenäyte pikaisesti analysoitavaksi ja konsultoi myös eläinlääkäriä. Ensisijainen keino parantaa nestehukka on tarjota sekä vettä että elektrolyyttejä (kysy apteekista eläimille tarkoitettuja elektrolyyttejä, esim. Nutrisal plus, sekoitussuhde sama kuin koirilla) neulattomasta ruiskusta (2 ml ruisku lienee kätevin). Tiputa ruiskusta tippa tai kaksi nenän päähän ja odota, että lisko nuolaisee tipan pois. Tiputa heti ensimmäisen nuolaisun jälkeen uusi tippa, jolloin lisko rupeaa luultavasti itse nuolemaan suoraan ruiskusta nestettä. Älä yritä kerralla korvata nestevajetta vaan juota liskoa vaikkapa vain 2 ml kerrallaan ja useamman kerran päivässä. Liian suuret määrät nestettä kerralla johtavat helposti oksentamiseen.

 

Jos parta-agamasi suostuu juomaan kylpiessään, voit kylvettää sitä jopa päivittäin nestetasapainon palauttamiseksi.  Myös terraarion kevyt sumuttelu kerran tai pari päivässä voi auttaa - olettaen että parta-agamasi juo pisaroista terraarion seinässä. Myös vetisten vihannesten (esim. kurkku) auttaa ja salaatin päälle voi sumuttaa vielä vettä sumutuspullolla.

 

Mikäli mikään yllä olevista keinoista ei tepsi ja lisko on mielestäsi nestehukkainen, ota yhteyttä eläinlääkäriin. Joskus nimittäin parta-agaman ollessa pahoin kuivunut se ei suostu enää juomaan lainkaan ja tällöin vaaditaan pakkojuottoa tai ravintoliuoksen letkuttamista suoraan mahaan. Ennen moisiin voimatoimenpiteisiin ryhtymistä on syytä aina konsultoida matelijat tuntevaa eläinlääkäriä.


 

MBD 

MBD (Metabolic Bone Disease) on monimutkaisten prosessien tulos, mutta käytännössä sen voidaan sanoa olevan kalkin puutosta elimistössä. Kalkkiahan tarvitaan elimistössä mm. normaaliin lihaksiston, hermoston ja sydämen toimintaan sekä luiden muodostamiseen.  

 

MBD:n oireisiin kuuluu aluksi raajojen (tai varpaiden) ajoittainen täriseminen ja jotenkin vaappuvalta näyttävä kävely. Lievissäkin tapauksissa lisko saattaa yrittää korjata kalkkivajettaan syömällä alusmateriaaliaan, mistä taas seuraa melkoisen suuri suolistotukoksen riski. Muita oireita on muun muassa luuston pehmeneminen, josta seuraa esim. alaleuan pehmeneminen ja lyheneminen, hampaiden irtoaminen ja jalkojen vääntyminen. Myös ruokahalu vähenee eikä lisko välttämättä pysty pitämään ruokaa leuoissaan vaan hyönteiset tippuilevat liskon yrittäessä syödä niitä. Vieläkin MBD:n pahetessa koko alaleuka saattaa loksahtaa auki.  Lisäksi turvotusta saattaa esiintyä raajoissa. Tämä johtuu siitä, että lihaksiston ja hermoston toimintaan tarvittava kalkki otetaan luista, jolloin luut alkavat heiketä. Luun heikkenemistä kompensoidaan muodostamalla luun ympärille luuta tukevaa kudosta, joka ilmenee ulospäin turpoamisena. Selkärangan heikkeneminen saattaa johtaa murtumiseen pienestäkin tiputuksesta, mikä puolestaan aiheuttaa takaraajahalvauksen. Jo oireistakin päätellen on ymmärrettävää miksi tämä tauti on otettava vakavasti - hoitamattomana se johtaa vääjäämättömästi kuolemaan. 

 

Syitä kalkinpuutokseen on useita, mutta yleisimmin vika löytyy kuitenkin puutteellisesta ruokinnasta, minkä seurauksena elimistöön ei ole imeytynyt riittävästi kalkkia. Liian vähäisen kalkin saannin lisäksi myös väärä kalkin ja fosforin suhde ruokavaliossa saattavat altistaa MBD:lle. Fosfori  toimii elimistössä mm. osana entsyymejä ja se on mukana myös luiden rakentamisessa. Sekin on siis tärkeä aine elimistölle. Kuitenkin liika fosfori reagoi kalkin kanssa mahassa muodostaen kalsiumfosfaattia, joka puolestaan on sellainen kalkin muoto jota ei pystytä imeyttämään elimistöön. Niinpä on tärkeää, että kalkkia ja fosforia annostellaan oikeassa suhteessa - ja tämä suhde on 1 tai 2 osaa kalkkia yhtä osaa fosforia kohden (CA:P 1:1-2:1) Myös suuret rasvamäärät ja oksalaatit (joita on esim. pinaatissa ja kaaleissa) estävät kalkin imeytymistä parta-agaman elimistössä.

    

Myös D3-vitamiinilla on olennainen osuus kalkkiaineenvaihdunnassa. D3-vitamiinilähtenä toimii joko suun kautta annettava D3-vitamiini tai UV-B-säteily, joka muuttaa liskon ihon pinnalla olevia molekyylejä D3-vitamiiniksi. Tästä D3-vitamiinista muodostuu välimuoto maksassa, mistä se menee munuaisiin, aktivoituu ja tehostaa tämän jälkeen kalkin imeytymistä. D3-vitamiini on myös mukana luiden rakentamisessa.

 

Väärän ravinnon lisäksi MBD:n taustalta saattaa joskus harvoin löytyä myös fysiologinen sairaus, minkä seurauksena kalkkia ei vain imeydy ravinnosta riittävästi elimistöön. Myös muninnan yhteydessä saattaa MBD:n oireita esiintyä, sillä munien kuoreen tarvittava kalkin määrä on usein valtava.

 

Havaitessasi liskollasi MBD:n oireita on aina hyvä ottaa yhteys eläinlääkäriin.  Eläinlääkäri voi arvioida tilanteen vakavuuden ja tarvittaessa antaa ensiavuksi kalkki ja vitamiinipistokset. Häneltä saat myös tarvittavat jatkohoito-ohjeet.

 

Aloittaessasi MBD:n hoitoa kotona on tärkeää muistaa, että MBD:llä kesti aikansa kehittyä, joten sillä kestää myös pitkään (kuukausia) parantua. Hätiköity runsas kalkinlisäys ravintoon ei riitä parantamaan oireita, vaan ensin on tarpeellista kartoittaa tarkasti kaikki puutostilaan johtaneet syyt. Aloittaessasi hoitoa varmista, että käyttämäsi vitamiinivalmiste sisältää varmasti riittävästi kalkkia. Normaalitilanteessa parta-agamille ei tarvitse lisätä ravinnon mukana D3-vitamiinia mutta MBD:tä hoidettaessa myös  kalkki+D3-vitamiinituotteiden käyttö saattaa olla järkevää. Pidä puhdasta kalkkia tarjolla  myös terraariossa jatkuvasti ja uusi UV-putket maksimaalisen D3-vitamiinin varmistamiseksi. Lisää lääkärin ohjeiden mukaisesti kalkkia ruokaan, mutta älä lisää suun kautta annettujen vitamiinien määrää (ellei eläinlääkäri toisin määrää) hypervitaminoosin (vitamiinin yliannostus) välttämiseksi. Korjaa ruokavalio oikeaksi ja kiinnitä erityisesti huomiota ruokaeläinten täysipainoiseen tankkaamiseen ja vihannesten CA:P suhteeseen. Vältä oksalaattien säännöllistä antamista.  Ja muista erityisesti, että MBD:n hoidossa tarvitaan runsaasti kärsivällisyyttä!

 

Lisää MBD:stä kannattaa lukea esimerkiksi Marikan herppisivuilta (suomeksi) tai kattavasti Melissa Kaplanin sivuilta MBD-artikkelit 1 ja 2 (englanniksi).


Suutulehdus (stomatiitti) 

Suutulehdus on kohtalaisen harvinainen parta-agamilla, mutta paikoin sitäkin tavataan. Yleensä se saa alkunsa jostakin pienestä haavasta, jonka sitten bakteerit tai sienet valtaavat. Oireisiin kuuluvat mm. turvotus suun alueella, vaikeus sulkea suuta kokonaan, ruuasta kieltäytyminen, suussa näkyy tumanpunaisia alueita tai verta sekä kellertävän juustomainen erite ikenissä ja suupielissä. Pitkälle edetessään tulehdus saattaa edetä myös leukaluihin.

 

Suutulehduksen iskiessä on syytä ottaa pikaisesti yhteyttä eläinlääkäriin. Pahemmissa tapauksissa saatetaan tarvita antibiootteja, lievemmät tapaukset hoidetaan usein puhdistamalla koko suu huolella esim. laimennetulla Betadine-suuvesiliuoksella. Ota kuitenkin yhteys eläinlääkäriin ja anna hänen arvioida tilanne.


Hengitystieinfektio

Hengitystietulehdukset ovat myös melkoisen harvinaisia parta-agamilla. Taudin aiheuttajana on usein virus tai bakteeri, joskus myös sieni. Yleensä alkuperäinen syy löytyy kuitenkin vääristä olosuhteista terraariossa, jossa on joko liian viileää, liian kosteaa tai molempia. Hengitystietulehduksen oireisiin kuuluvat nopea ja pinnallinen hengitys, suun auki pitäminen, hengityksestä kuuluu epämääräisiä rahisevia ääniä, flegmaattisuus, kurkkupussin  pullistuminen, liman erittyminen sieraimista tai suusta ja aivastelu.

 

Todettuasi hengitystieinfektion tai epäillessäsi sitä, soita välittömästi eläinlääkärille ja erota sairas eläin muista karanteeniterraarioon. Hengitystietulehdus on vakava eikä sitä kotikonstein kannata ruveta hoitamaan. Hoidon ajaksi on kuitenkin hyvä nostaa terraarion lämpötilaa pari astetta myös öiseen aikaan. Varo kuitenkin kuumentamasta terraariota liikaa. Jos terraario on syystä tai toisesta kostea, puhdista se ja pidä huolta jatkossa sen kuivuudesta. 


Suolistotukos 

Samoin kuin muillakin matelijoilla, myös parta-agamilla suolistotukos on hyvin yleinen ongelmien aiheuttaja. Erityisessä riskiryhmässä ovat alle 6 kk vanhat poikaset, mutta myös aikuisten kanssa on oltava varovainen. 

 

Varmasti yleisin suolistotukoksen aiheuttaja on alusmateriaali, jota lisko on syönyt joko vahingossa metsästäessään hyönteisiä tai tahallisesti yrittäen korjata kalkkivajettaan. Tästä syystä on oltava erityisen tarkkanaalusmateriaalin valinnassa ja pidettävä huoli, että liskon suuhun ei vahingossa joudu alusmateriaalia sen syödessä. Myös riittävästä kalkinsaannista on huolehdittava.  

 

Sairastuessaan suolistotukokseen lisko ei enää kykene ulostamaan, tai jos pystyy, niin äärimmäisen vähän. Ensimmäisiä merkkejä mahdollisesta tulevasta ongelmasta on, että ulosteissa näkyy selvästi syödyn alusmateriaalin palasia. Pidempään jatkunut suolistotukos johtaa myös liskon syömättömyyteen ja tukkeutunut alue tai maha saattaa ruveta turpoamaan. Jos epäilet suolistotukosta ja lisko on ollut jonkin aikaa jo ulostamatta, voit kevyesti tunnustella vatsaa sormellasi. Jos siellä tuntuu jotakin kovaa (älä sotke luihin) tai maha vaikuttaa kovahkolta ikään kuin olisi täynnä kakkaa, ota yhteys välittömästi eläinlääkäriin. Hoitamattomana suolistotukos johtaa kuolemaan. Ja kuten muidenkin sairauksien kohdalla, jo epäillessäsi suolistotukosta on syytä ottaa yhteyttä eläinlääkäriin.

 

Ensihoidoksi kannattaa kokeilla kylvetystä kakkaamisen helpottamiseksi siltä varalta, että kyseessä sattuisi olemaan kuitenkin vain ummetus. Eläinlääkäri  neuvoo yleensä suolistotukoksen hoitoon käytettäväksi parafiiniöljyä, joka liukastaa suolta ja täten helpottaa tukoksen ulos tulemista. Viimeisenä vaihtoehtona on leikkaus. On äärimmäisen tärkeää, että suolistotukoksen ei anneta edetä niin pitkälle, että liskon kunto alkaa heiketä, sillä jouduttaessa leikkaamaan on paranemisennuste sitä parempi mitä paremmassa fyysisessä kunnossa lisko on. Riutunut laiheliini valitettavasti ei useinkaan selviä leikkauksesta, vaikka toki "ihmeitäkin" tapahtuu.


Karanteeniterraario

Liskon sairastuttua on erittäin tärkeää, että se siirretään välittömästi karanteeniterraarioon muiden samassa terraariossa asustavien liskojen suojaamiseksi. Toisaalta monissa tapauksissa, esim. kokkiditartunnoissa, myös yksinelävien liskojen terraarion muuttaminen helpommin siivottaviksi on hyödyllistä. Alusmateriaaliksi on parasta laittaa sanomalehteä tai talouspaperia ja kaikki likaantuneet sisustuselementit on vaihdettava tai pestävä välittömästi liskon ulostettua. Älä laita tähän tilapäiseen asumukseen mitään ylimääräisiä oksia tai kiviä, vaan käytä ennemmin erilaisia pahvilaatikoita tms., jotka voit heittää pois päivittäin. Lämpölamppu ja uv-putket tulee toki tilapäisessäkin terraariossa olla. Ruokaa voit antaa normaalisti ellei eläinlääkärisi toisin määrää. Hoidon päätyttyä voit siirtää liskon takaisin normaaliin terraarioonsa (tai jos olet käyttänyt samaa terraariota, voit palauttaa sen sisustuksen entiselleen), mutta vaihda tai desinfioi sitä ennen kaikki sisutukseen käytetyt tavarat. Saman tyyppistä ratkaisua voit käyttää myös hankkiessasi uuden liskon, jonka aiot myöhemmin karanteenin jälkeen sijoittaa muiden liskojen kanssa samaan terraarioon.


LÄHTEET:

Bennett, R.A.  (1996). Neurology. Teoksessa Mader, D. R. (toim.), Reptile medicine & surgery. (ss. 141-148). Philadelphia: W.B. Saunders company

 

Campbell, T.W.  (1996). Clinical pathology. Teoksessa Mader, D. R. (toim.), Reptile medicine & surgery. (ss. 248-257). Philadelphia: W.B. Saunders company